lauantai 14. joulukuuta 2013

7/12/14.12 pihviä

Työviikko on veroittanut omia kokkailuja. Näin viikonlopun kunniaksi kuitenkin tartuin paistinpannuun. Tuotteeksi valiutui pihvi - naudan sisukkaa! Tätä raaka-ainetta ei oikein voi mokata millään. Liha oli ihanan mureaa ja mehukasta.
Jääkaapissa odottaa marinoitumassa toinen kökkönen, ja tästä ensimmäisestä satsista tehtiin klassikkoa pippuripihviä (pippurikastike, valkosipuli-kermaperunat).


Muutenkin kaikki viimeaikaiset kokkailut ovat olleet uusien raaka-aineiden testailua. Poroa ja kampasimpukkaa. Kumpaakaan en ole henkilökohtaisesti kokkaillut, toista taitanut edes syödä. Ja ehkä mun poronkäristys kokemuksetkin on loppujenlopuksi olleet vain käristystä eli saksanhirveä.
Nyt poro oli ihan reilua poroa. Siitä loidittiin peruna-poro vuokaa juusto kermakastikkeella. En ole pitkään aikaan syönyt niin hyvää ruokaa, kuin kyseinen kokeilu oli.

Kampasimpukat olivat hyviä, mutta eivät tajunnan räjäyttäviä. Annoksesta tosin tuli kaunis (tomaatti, kukkakaali, riisi, ruusukaali, kampasimpukka). Sitä innoitti aiemmin syömäni sosekeitto (peruna, porkkana) foliomunalla ja ruusukaaleilla. Tämä taivaallinen annos loihdittiin mielitekojen (sosekeitto ja 'uppis') perusteella hetkessä eteeni. Aivan mahtavaa!

Raaka-aineista ehdottomaski suosikiksi on noussut ruusukaali. Ihania pieniäpyörietä kavereita.